Mitäköhän me täällä loppujen lopuksi tehdään?
Tuntuu että tää kaikki elämä täällä, jokainen liike, jokainen sana, lausahdus, on sitä yhtäsamaa kiertokulkua, kaikki menee niinkun menee, hävitään ja voitetaan, itketään ja nauretaan.
Miksi me ei siihen kyllästytä? Jokapäiväiseen draamaan, luetaan lehdestä että nelihenkinen perhe on kuollut rajussa tulipalossa jossain päin suomea, ihmiset menee naimisiin ihan hullujen asioiden kanssa, julkkikset saavat lapsia ja arvostusta. Sitä samaa saa lukea aina, kuulla jostakin, ihan sama kenen suusta.
Mutta tavallaan, aina me kuullaan jotain uutta kummiskin, mikään asia ei ole sama, siinä on aina jotain mikä poikkeaa toistesta. Identtisetkaksosetkaan eivät ole kummiskaan loppujenlopuksi identtiset, vaikka annetaan olettaa että ne olisi, niissä on eroja, joitain ei vain ehkä huomaa.
Kaikkeen on mahdollisuus, mutta kaikkeen ei pysty, ei vain yksinkertaisesti pysty, siihen saattaa liittyä monia syitä.
Ihmisiä on niin paljon erinlaisia, emme tiedä koskaan ihmisestä kaikkea, vaikka jotkut sanovat niin, ihmisessä on aina jotain, jota se ei itsekkään tiedä. Jokaisen ihmisen sisällä on oma maailma. Joillakin on sellainen maailma sisällänsä, johon se edes itsekkään kuulu. Jotkut elävät harhaluuloissansa, jokainen päivä on joillekkin kuin harhaluuloa, ihmiset luulee liikaa kaikkea, joka on kuitenkin harhaa, mutta on myös todenmukaisia asioita, totuuksia. Jokaisessa ihmisessä elää pelko.
Me ihmiset, ollaan aika, monimutkaisia, ja meidän mielessä on aivan helveltisti kaikkea, jota ei edes voi itse selvittää oman elämänsä aikana, aivan kuin kävelisimme labyrinttiä, ja löytäisimme aina jotain uutta siitä, elämän labyrintistä, joillekkin tulee joskus umpikuja vastaan, ja on pakko kääntyä takaisin päin, ja miettiä asioita, asioita joita on löytänyt jo, mutta niitä tarvitsee miettiä uudestaan, että löytää taas oikealle tielle elämässään. Näin me selvitään elämästä, mutta jotkut eivät, syynä saattaa olla häiriö, todella pelottavat asiat, joita on käynyt elämänsä aikana, traumat jostain elämäntilanteesta, ne mietityttää ihmistä kokoajan, ihminen ei saa rauhaa sisällänsä, pakenee tietyistä tilanteista, jotka muistuttaa jostain, joka saa ihmisen sekaisin, ja takaisin siihen umpikujaan, joskus se on käynyt niin pahaksi että, ihminen päättää lopettaa sen ikuisen miettimisen siihen, ja lähteä tuonpuoleiseen.
Yleensä, jos tilanne on käynyt noin vakavaksi, on syytä ottaa yhteys henkilöön, mm. psykiatriin, joka voi auttaa sinua. Älä koskaan luovuta.
Jokaista ihmistä tarvitaan täällä, me luomme tästä maailman.
[valitan kirjotusvirheistä, ja nämä asiat on tullut mun omasta päästä]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti