what we do?

Mitäköhän me täällä loppujen lopuksi tehdään?

Tuntuu että tää kaikki elämä täällä, jokainen liike, jokainen sana, lausahdus, on sitä yhtäsamaa kiertokulkua, kaikki menee niinkun menee, hävitään ja voitetaan, itketään ja nauretaan.

Miksi me ei siihen kyllästytä? Jokapäiväiseen draamaan, luetaan lehdestä että nelihenkinen perhe on kuollut rajussa tulipalossa jossain päin suomea, ihmiset menee naimisiin ihan hullujen asioiden kanssa, julkkikset saavat lapsia ja arvostusta. Sitä samaa saa lukea aina, kuulla jostakin, ihan sama kenen suusta.

Mutta tavallaan, aina me kuullaan jotain uutta kummiskin, mikään asia ei ole sama, siinä on aina jotain mikä poikkeaa toistesta. Identtisetkaksosetkaan eivät ole kummiskaan loppujenlopuksi identtiset, vaikka annetaan olettaa että ne olisi, niissä on eroja, joitain ei vain ehkä huomaa.

Kaikkeen on mahdollisuus, mutta kaikkeen ei pysty, ei vain yksinkertaisesti pysty, siihen saattaa liittyä monia syitä.

Ihmisiä on niin paljon erinlaisia, emme tiedä koskaan ihmisestä kaikkea, vaikka jotkut sanovat niin, ihmisessä on aina jotain, jota se ei itsekkään tiedä. Jokaisen ihmisen sisällä on oma maailma. Joillakin on sellainen maailma sisällänsä, johon se edes itsekkään kuulu. Jotkut elävät harhaluuloissansa, jokainen päivä on joillekkin kuin harhaluuloa, ihmiset luulee liikaa kaikkea, joka on kuitenkin harhaa, mutta on myös todenmukaisia asioita, totuuksia. Jokaisessa ihmisessä elää pelko.

Me ihmiset, ollaan aika, monimutkaisia, ja meidän mielessä on aivan helveltisti kaikkea, jota ei edes voi itse selvittää oman elämänsä aikana, aivan kuin kävelisimme labyrinttiä, ja löytäisimme aina jotain uutta siitä, elämän labyrintistä, joillekkin tulee joskus umpikuja vastaan, ja on pakko kääntyä takaisin päin, ja miettiä asioita, asioita joita on löytänyt jo, mutta niitä tarvitsee miettiä uudestaan, että löytää taas oikealle tielle elämässään. Näin me selvitään elämästä, mutta jotkut eivät, syynä saattaa olla häiriö, todella pelottavat asiat, joita on käynyt elämänsä aikana, traumat jostain elämäntilanteesta, ne mietityttää ihmistä kokoajan, ihminen ei saa rauhaa sisällänsä, pakenee tietyistä tilanteista, jotka muistuttaa jostain, joka saa ihmisen sekaisin, ja takaisin siihen umpikujaan, joskus se on käynyt niin pahaksi että, ihminen päättää lopettaa sen ikuisen miettimisen siihen, ja lähteä tuonpuoleiseen.

Yleensä, jos tilanne on käynyt noin vakavaksi, on syytä ottaa yhteys henkilöön, mm. psykiatriin, joka voi auttaa sinua. Älä koskaan luovuta.

Jokaista ihmistä tarvitaan täällä, me luomme tästä maailman.

[valitan kirjotusvirheistä, ja nämä asiat on tullut mun omasta päästä]

hello world

Voisin tännekki kirjotella taas.
Mitäs minä, olin tossa viikonloppuna, lauantaina käymässä turussa, en nähny sitä erästä siellä vaikka pitikin, mutta otin nooran mukaan ! (suostuttelin sen bilsantunnil mukaan ...) Täytyy kyl sanoa että turku on jotenki .. jännä paikka, se herättää mussa kaikki outoja ajatuksia, tulee nyt mieleen nuorten mielenterveys ongelmat.. okei mitäs hittoa. Turku on masentavan kiva paikka.


Nooran kanssa, sit lagailtiin hansassa muutaman tunti, kun porukat olivat ostamas isotädille jääkaappia. Se kauppakeskus oli ihan helvetin sekava ja sokkeloinen, ihmisiä vilisi sinne ja tänne. Pelottavaa.

Mut kokonaisuudessa, reissu meni ihan hyvin !

Nyt sitten, oon näämmä kipeä. Kurkku ihan saatanan kipeä ja muutenki olo ku jollain astronautilla ... Kuuma kylpy odottaa ♥!

Oon kans miettiny, että olkaa te ihmiset onnelisia ku teillä on vanhemmat. Mä haluasin mun iskän pois taivaasta, miks sun piti sinne mennä? Ja haluasin kanssa mun äidin terveeksi.

Mut ei, haaveksi jää.

toy, only toy

Tuon sinun kirjottamasi teksin luettuani, tunsit jotain .. jotain sellasta ''leikkimistä'', aivan kuin leikkisit mun kanssa? Taino, meijän leikit kyllä taitaa olla leikitty, ton pienen teksin takia, joka tosiaanki kerto enemmän kuin niiden kirjainten määrä ... sanojen määrä.

Olen sulle nykysin lelu, lelu jota sä jonkin aikaa rakastit, niitä oli useita kertoja, mut aina sä vaan sitten hylkäsit mut. Sillon kerrankin vaan katosit muutamaks kuukaudeks. Nyt sä olet sitten kyllästynyt muhun, leluun, joka näyttää nykysin sun silmissä siltä, että ihan sama vaikka joku heittäis ton roskikseen. Olen hylätty.

Nytten sä sitten vain syrjätät mut ja etit toista, lelua, jolla sä sitten leikit, en tiedä kuinka kauan.

Mutta suhun en palaa enään, koskaan.
Vaikka tää ei ole vielä ohi ..

oh really

Tää on kummalista.


Mä alennuin tekemään tälläisen .. blogin ? Olin jo suunitellu tämmäsen hankkimistä jonkin aikaa, ja nyt päätin tehän sen, tadaa ! ~

Tulen täällä sitten jakamaan mun omituiset ajatukset, harhaluulot, pelot yms. Älkää pelästykö ..
Toivottavasti tää jotenki sitten etenee :D hhehe.